Kaksi muuttoa kuukauden sisään ei ole varsinaisesti se, minkä parissa minä unelmoin viettäväni vapaa-aikani. Elokuussa saimme oman asuntomme myytyä, tyhjennettyä ja luovutettua uusille omistajille. Hetkeä myöhemmin lapsemme onnistui saamaan itselleen uuden astetta suuremman asunnon ja kas – taas alkoi uusi aalto pakkaamista, kantamista ja monenlaista muuttojärjestelyä. Ja voi veljet, miten paljon voi mahtua 18 m2 kokoiseen asuntoon… Käsittämätöntä, mikä määrä tavaraa mahtui kompaktiin asuntoon, kun kaikki tavarat eri säilytysratkaisuista tyhjennettiin. Muutaman vuoden asumisen jälkeen asunnossa oli toki edelleenkin vain muutama huonekalu, mutta muuten pieneen kotiin oli kertynyt kaikki se tavara, mikä asuessa tarpeen on. Eli niin sitä pakattiin keittiötarvikkeet, ruokatarvikkeet, siivoustarvikkeet, pyyhkeet, lakanat, pyykkitelineet, vaatteet, kengät, televisio, huonekalut ja kaikki mahdollinen pikkutavara, mikä kotiin kuuluu, ja kuljetettiin uuteen osoitteeseen.
Tavallaan toki oli hyvä, että nämä kaksi muuttoa tulivat suht samaan syssyyn, sillä olemme voineet hieman koordinoida sen suhteen, mitä tavaraa tai huonekalua keneltäkin löytyy ja mitä voisi hyödyntää missäkin. Lapsemme sai siis meiltä keittiökalusteet, tv-tason ja tv:n ja me häneltä pienen hyllyn jne. Perheen sisäisen tavaroiden kierrätyksen lisäksi olemme saaneet myös jonkin verran ylimääräisiä huonekaluja myytyä ja jotain turhaa hävitettyä. Yllättävän hyvin olemme myös saaneet pakattua niin sanotut ylimääräiset säilytettävät tavarat. Yhteen läjään olemme myös keränneet tavaraa ja huonekaluja, joita emme aio säilyttää ja jotka saavat lähteä uuteen kotiin, kun vaan ehdimme niitä jotain kautta laittaa eteenpäin. Mutta vähä vähältä asiat etenevät.
Stressitasot ovat olleet välillä aivan liian korkealla muuttojen, töiden ja opiskeluiden vuoksi, mutta pahin ruljanssi lienee nyt takana – ainakin tavaroiden suhteen. Ja kivempi tavaroita on raahata näin alkusyksystä kuin talvella pimeässä, kylmässä ja kenties lumisateessa. Liiallinen ohjelma vaan haittaa untani eli vaikka saisin kyllä nukkua riittävästi niin herään jo aamuyöstä enkä enää saa unta. Siitä nykyään aina tietää, että tekemistä on liikaa. Mieli ei osaa rauhoittua niin, että saisin nukuttua riittävästi. Tämä syksy vaikuttaa kaiken kaikkiaan varsin täyteen ohjelmoidulta, sillä minun pitäisi valmistua opiskeluissani ennen joulua. Silläkin saralla pitää vielä jonkin verran pusertaa, jotta kaikki opinnot on suoritettu seuraavan parin kuukauden sisällä. Mutta nopeasti aika on mennyt. Tavallaan tuntuu, että vain hetki sitten aloitin opinnot.
Mutta kun asiat nyt vähitellen ovat edenneet ja erilaiset elämämme palapelin palat alkaneet loksahdella paikalleen, olemme voineet alkaa miettiä niitä seuraavia konkreettisia askeleita kohti uutta erilaista arkea. Olemme alkaneet miettiä tämän vuoden loppua “nykyisen elämämme” takarajana. Olemme konkreettisesti alkaneet miettiä hyppyä tuntemattomaan ja kaiken vanhan ja turvallisen hylkäämistä tämän syksyn jälkeen. Irtiotto vanhasta pelottaa ja arveluttaa – mikä toki lienee täysin järkevää ja normaalia – mutta kaikesta huolimatta se tuntuu oikealta ratkaisulta. Toisella olkapäällä siis istuu joku, joka kuiskuttelee muutoksesta ja omien villien suunnitelmien toteuttamisesta ja toisella olkapäällä joku huutaa ja haukkuu todellisuudentajun menettäneeksi hulluksi.
Mutta uskoisin, että olemme päättäneet kuunnella sitä kuiskuttelijaa, ja todenneet, että vaikka se todellisuudentajuinen huutaja voi sinänsä olla oikeassa, on elämässä uskallettava tehdä asioita – myös niitä, joita saattaa joskus katua ja joissa on riskinsä. Ja harvemmin sitä jälkikäteen oikeasti katuu asioita, sillä jokainen päätös on syntynyt jostain tarpeesta ja jokainen etappi elämässä on opettanut ja antanut jotakin. En siis usko, että tulemme tätäkään päätöstä katumaan. En toki kuvittele, että muutosten jälkeen tulevaisuus olisi aina ruusuinen ja hattaraa täynnä, mutta uudet haasteet pitävät mielen virkeämpänä, ja muutos pakottaa oppimaan uutta ja kehittymään. Enemmän pelkään elämässä paikalleen juurtumista ja näivettymistä kuin uusia haasteita.