Unelmat ovat kuin suussa sulavaa hattaraa. Ne ovat houkuttelevia ja ihania. Kun ne saavuttaa ne maistuvat uskomattoman hyvältä, mutta suurinkin ahmaisu sulaa suussa hetkessä. Huumaava onnen tunne katoaa varsin nopeasti. Vanhasta unelmasta tulee osa uutta arkea eikä toteutunut unelma tyydytä ikuisesti. Tarvitaan uusia unelmia.
Eri elämänvaiheet pitävät sisällään erilaisia unelmia, jotka sen aikakauden loputtua vaihtuvat uusiin unelmiin. Erityisen nopeasti onnen tunne haalistuu materialististen unelmien kohdalla. Uusi asunto, auto, puhelin tai vaate voi sinänsä olla hyvä ja toimiva pitkään, mutta niiden saavuttamisen jälkeen kaipaa hyvin pian jotain uutta tavoiteltavaa.
Oma elämä on pitänyt sisällään lukuisia unelmia, jotka ovat vuosien varrella toteutuneet. Unelma täysi-ikäisyydestä ja juhlimisesta kavereiden kanssa yökerhoissa ja baareissa. Unelma ajokortista ja sen tuomasta vapaudesta. Unelma opiskelusta ja opiskelijaelämästä. Unelma puolisosta. Unelma ulkomailla asumisesta. Unelma omasta kodista ja sen laittamisesta. Unelma omasta yrityksestä. Unelma omasta lapsesta. Unelma lemmikeistä. Unelma mökistä. Unelma veneestä. Unelma uudesta autosta. Kaikki ne ovat toteutuessaan tuoneet hymyn huulille ja omalta osaltaan luoneet ihania muistoja, joista myöhemmin elämässä on voinut ammentaa.
Mutta lapsen muutettua pois kotoa ja itsenäistyessä, on elämä muuttunut lyhyessä ajassa paljon. Taakse ovat jääneet lapsen harrastuksiin ja lapsiperhearjen pyörittämiseen liittyvät asiat. Aikaa itselle ja omille harrastuksille olisi teoriassa enemmän elleivät monenlaiset kertyneet työt söisi sitä varsin tehokkaasti. Lapsen elämä ei enää sido meitä vanhempia tiettyyn asuinpaikkaan tai elämäntapaan samalla tapaa kuin ennen. En toki sano, etteikö lapsenkin kanssa olisi voinut elää toisin tai tehdä elämänmuutoksia, mutta itse koin, että lapsiperhearki toimi meillä parhaiten niinkuin se meni – tutuissa ja turvallisissa ympyröissä. Mutta nyt, mitä nyt? Kun jäljelle jäänyt arki ei oikein inspiroi. Kun on kuin eläisi saman päivän aina uudelleen. Vielä en halua olla siinä vaiheessa elämää, että eläisin muistoissani. On löydettävä uusia unelmia, jotka innostavat ja vievät eteenpäin. Uudet unelmat ovat välttämättömiä suunnan näyttäjiä. Muuten elämä polkee paikallaan – menee hukkaan.
Olemme mieheni kanssa vuosia haaveilleet pidemmistä ajanjaksoista ulkomailla – etenkin talvisin. Kesät Suomessa ovat ihania, mutta talven pimeys ja kylmyys ahdistaa molempia. Nykyinen työmme ei oikein mahdollista lomia talviaikaan niin, että pääsisimme jonnekin lämpimään aurinkoon. Miehelläni on kylmäurtikaria eli iho punoittaa, kutisee ja turpoaa altistuessaan kylmälle, mikä ei ole Suomen talvessa mukavaa eikä motivoi talvisiin ulkoharrastuksiin. Minulla taas on ollut lapsesta asti psoriasis-ihottuma, mikä pahenee aina talvisin, kun aurinkoa ei näe ja kuiva huoneilma sekä paksu vaatetus rasittaa ihoa.
Minä olen myös aina haaveillut kiertäväni joskus Eurooppaa – autolla, junalla, bussilla tai vaikka kävellen. On niin paljon paikkoja, jotka haluaisin Euroopassa nähdä, eivätkä ne edes ole kovin kaukana. Tarkoituksena oli, että olisimme tehneet jonkinlaisen Euroopan kiertomatkan yhdessä lapsen kanssa, kun hän vihdoin tuli siihen ikään, että alkoi innostua tällaisesta reissusta. Mutta sitten tuli korona eikä tällaista reissua voinut moneen vuoteen toteuttaa. Ja sitten hän olikin jo niin vanha, että oli kesät töissä, kun meillä oli lomaa.
Haaveissa on ollut myös alanvaihto. Nykyisessä työssä on paljon sellaista, mitä rakastan, mutta paljon on myös sellaista, mitä ilman voisin elää. Yli kaksikymmentä vuotta yrittäjänä kahdestaan oman puolison kanssa on antanut paljon, mutta toisaalta olemme molemmat sitä mieltä, ettei näin haluta eikä voida jatkaa eläkeikään asti. Ehkä siis alanvaihto tässä iässä voisi olla oikea ratkaisu, jos se joskus kuitenkin on edessä.
Ja kun vuodet ovat olleet työntäyteisiä ja ajoittain raskaitakin niin monesti on heitetty ilmaan ajatusta välivuodesta, sapattivapaasta, hengähdystauosta. Ajasta, jolloin voisi vaan olla ja tylsistyä. Aikansa tylsistyttyään sitä varmasti keksisi jotain uutta aikansa kuluksi. Ei sitä kuitenkaan loputtomasti jaksaisi haahuilla, kun on aina tottunut jotain touhuamaan.
Siinä ne siis ovat – meidän uudet arkea inspiroivat unelmat sanoiksi puettuina. Me haluamme lopettaa nykyisen työmme, pitää taukoa, matkustella Euroopassa ja keksiä mitä me haluamme tehdä isona. Ihan helppoa näiden unelmien toteuttaminen ei ole, mutta ei myöskään mahdotonta. Toteutuminen voi viedä aikaa useamman vuoden, mutta tässä iässä vuodet tuntuvat kuluvan nopeasti. Ja mitä nopeammin alamme kulkea oikeaan suuntaan, sitä nopeammin pääsemme perille.