On kulunut puoli vuotta siitä, kun suljimme tuotantotilojemme ovet ja aloitimme täysin uuden elämänvaiheen. Tämä puoli vuotta on kulunut tavallaan hyvin ripeästi, mutta päällimmäisenä itsellä on ehkä ajatus, ettei tässä ajassa ole ehtinyt tehdä juuri mitään. Aika on kulunut välttämättömään lepäämiseen sekä erilaisten käytännön asioiden järjestämiseen eikä suoranaiseen täysimääräiseen “vapaudesta nauttimiseen”.
En toki valita. Päivä- ja viikkorytmi ovat nyt aiempaan verrattuna täysin erilaiset. Heräämme ilman herätyskelloa ja päätämme pääosin itse, mitä milloinkin teemme, kunhan asiat tulevat tehdyiksi. Aikaa ulkoilulle, ruuanlaitolle ja muille arkisille asioille on nyt ollut huomattavasti enemmän. Toki myös puhelimella on tullut epäilemättä oltua aiempaa enemmän somen ihanassa maailmassa. Mutta olen sen sallinut itselleni.
Edelleenkin huomaan, että aiemman todella hektisen ja täyteen aikataulutetun elämän vaatimukset heittävät varjoja arkeemme enkä aina edelleenkään osaa elää hetkessä ja nauttia joutilaisuudesta vaan jostain kumpuaa syyllisyys sekä tarve suorittaa. Vähän väliä päähän kumpuaa jostain aivojen perukoilta kehotus olla tehokkaampi – hyödyntää tämä aika paremmin ja suorittaa ripeämmin kaikkia niitä asioita, joita olen jo ehtinyt listata tarpeellisten tehtävien luetteloon. Kun elämä on vuosia ollut täynnä erilaisia listoja ja luetteloita, joihin on tuntunut tulevan aina vähintään saman verran lisää kohtia kuin mitä on saanut ruksittua pois, on vaikea oppia pois tällaisesta toimintamallista.
Kesäkuun viikot ovat pitäneet sisällään hieman töitä, jonkin verran toimitilojen tyhjennystä ja laittoa sekä melko paljon sitä kaivattua laatuaikaa. Lapsemme vietti kesälomille jäätyään viikon luonamme, mikä oli harvinaista, sillä useimmiten näkemiset ovat viime vuosina olleet sellaisia muutaman tunnin pikatreffejä. Ilman suunnitelmia tai aikatauluja vietimme aikaa yhdessä ja viikko piti sisällään paljon ruuanlaittoa ja leipomista. Raparperista tuli tämän viikon teema ja teimmekin viikon aikana raparperikaurapaistoksen, raparperihilloa, raparperimehua sekä valkosuklaaraparperimuffineita. Ja kun suurimmaksi osaksi oli kaunis kesäkeli niin grillasimme ulkona miltei joka päivä jotain ja paistoimme kesäisiä lettuja.
Tämän jälkeen otimme vihdoin matkailuautomme Alpon seisonnasta ja aiemmista ajatuksista poiketen teimme Itä-Suomen reissun sijaan lopulta Länsi-Suomen roadtripin 9.-17.6. reitillä Tampere – Ylöjärvi – Huittinen – Pori – Yyterin hiekkarannat – Reposaari – Eurajoen Olkiluodon ydinvoimalat – Rauma – Uudenkaupungin saariston rengasreitti – Uusikaupunki – Naantali – Turku (kauppakeskus Mylly ja Haunisten allas) – Kemiö – Mathildedalin ruukki – Tammisaari – Raaseporin linna – Fagervikin ruukki – Sipoonkorven kansallispuisto. Sään ja fiiliksen mukaan etenimme päivä kerrallaan ilman mitään sen suurempia suunnitelmia tai aikatauluja. Reissu oli meidän näköinen rento reissu, jonka aikana onnistuimmekin unohtamaan kaikki arkiset hiertävät asiat. Lapsemmekin liittyi seuraamme Turussa pariksi päiväksi.
Juhannuksen vietimme melko perinteisin menoin kotikulmilla. Grillasimme, piipahdimme rannassa terassilla tuttuja tervehtimässä, olimme vesillä ja nautimme poikkeuksellisen kauniista juhannussäästä. Juhannuksen jälkeen minä olen pyrkinyt lisäämään päiviini liikuntaa entisestään ja olen jopa kokeillut hieman juoksemista, mikä ei ole perinteisesti kuulunut tekemisiini. Mutta kun elämä on rennompaa, on helpompi lisätä elämään myös niitä elementtejä, jotka vaativat vähän totuttelua ja ponnistelua. Mutta vähän haluan haastaa itseäni ja kroppaani sillä ajatuksella, että kaikki mikä ei tapa vahvistaa… Ostin myös vanhan betonimyllyn, koska olen haaveillut muutamissa pihaprojekteissa pienistä betonivaluista ja itse tehtyistä betonisista koristelaatoista. Katsotaan nyt sitten milloin ehdin näiden puuhien pariin.
Kesäkuun loppu ja heinäkuun alku menevät toimitiloja laitellessa. Tilat on nyt oleellisimmilta osiltaan tyhjennetty ja remontointikin on ihan hyvällä mallilla. Jää sitten uusien vuokralaisten päätettäväksi tyhjennetäänkö tiloista vielä jotain tai tehdäänkö sinne jotain muita muutoksia/remontteja. Tuntuu todella helpottavalta ajatella, että olemme nyt loppusuoralla tilojen kanssa. Se, että saamme omaisuutemme vihdoin mahtumaan niihin tiloihin, jotka meille nyt jäävät käyttöön, on iso saavutus. Toki jäljelle jääneissä tiloissa on vielä paljon ylimääräistä, josta tulemme ajan kanssa vielä hankkiutumaan eroon, mutta se, että olemme vajaassa vuodessa onnistuneet tyhjentämään yli 300 neliötä tiloja, jotka ovat olleet täynnä tavaraa ja laitteita, tuntuu valtavalta saavutukselta ja voitolta. Kun vielä löydämme sopivan vuokralaisen tiloihin, voimme vihdoin keskittyä muihin asioihin.
Vähitellen asiat siis etenevät ja on sanottava, että hetkeäkään emme ole katuneet tehtyjä päätöksiä ja muutoksia. Olisi nyt helppo sanoa, että nämä muutokset olisi pitänyt tehdä jo aiemmin, mutta haluan ajatella asian niin, että kaikelle on aikansa. Kaiken menneen on pitänyt tapahtua, jotta olemme päätyneet siihen, missä olemme juuri nyt. Koko matka oli tehtävä, jotta tänne pääsi. Se, mihin tulevaisuudessa päädymme, on vielä hämärän peitossa, mutta epäilemättä löydämme reitin, kun jatkamme matkaa ja teemme valinnat sitä mukaa, kun niitä eteen tulee.