Aikaa edellisestä päivityksestä on kulunut miltei kaksi kuukautta, mutta paljon on myös tapahtunut siinä ajassa. Suurin uutinen lienee se, että olemme vihdoin – muutaman vuoden katselemisen ja haaveilemisen jälkeen – ostaneet oman matkailuauton. Tämä reilu seitsemän metriä pitkä mörkö on saanut nimekseen Alpo ja ensimmäinen pikkuretki on jo tehty.
Matkailuauto ei ollut juuri nyt erityisesti etsinnässä, kun elämä on muutenkin ollut erittäin kiireistä. Lähinnä ajatuksena oli, että hankinta menee jonnekin keväälle, mutta kun somesta putkahti mainos mielenkiintoisesta yksilöstä niin uteliaisuus vei mennessään. Yksi asia johti toiseen ja yhtäkkiä olimmekin tehneet liikkeen kanssa kaupat. Alpo ei ole uusi, mutta mielestämme ikäisekseen hyvässä kunnossa. Eikä uusi matkailuauto missään nimessä olisi sopinut budjettiimme. Tästä 15 vuotiaasta teinistä löytyi erittäin hyvin ne asiat, mitkä olivat toiveissamme. Parin vuoden katselemisen tuloksena olimme jo aika hyvin muodostaneet käsityksen siitä, mitkä olivat meidän käyttöömme hyviä tai huonoja tilaratkaisuja ja mitkä ominaisuudet olivat meistä välttämättömiä tai plussaa – ja mitkä olivat niitä ominuuksia tai ratkaisuja, joita emme missään nimessä haluaisi. Mutta kun tarjolle tuli yksilö, jossa tuntui olevan suurin piirtein kaikki se mitä olimme toivoneet, auto oli sisältä ikäisekseen erittäin siisti ja hintakin oli vielä budjetissamme niin hetken katselimme liikkeessä toisiamme ja varmaan kumpikin mieheni kanssa itseksemme mietimme muuttuisiko mikään muuksi odottamalla tai miettimällä. Olisi varmasti tuntunut oman unelman hylkäämiseltä, jos nyt ei olisi tartuttu tilaisuuteen, kun mieleinen asuntoauto oli tarjolla ja oma asunto oli vihdoin myyty. Joten teimme paperit ja sitten odottelimme pari viikkoa, kun auto laitettiin luovutuskuntoon. Torstaina 23. lokakuuta haimme hänet sitten uuteen kotiin.
Vieläkään emme ehkä ihan ole sisäistäneet, että olemme nyt oikeasti asuntoauton omistajia. Vuodenaika on hieman ankea ja elämä muuten juuri nyt niin kiireistä, ettei mitään suurempia reissuja ole lähiaikoina tiedossa, mutta mieheni nukkui autossa ensin yhden yön ihan vaan omaksi ilokseen kotosalla ja sen jälkeen tehtiin yhtenä viikonloppuna yhden yön reissu Porvoon Emäsalon Varlaxuddenin virkistysalueelle. Aina silloin tällöin olen katsellut erilaisia kohteita Etelä-Suomen alueella, joihin olisi kiva tehdä päiväretki ja Varlaxudden valikoitui nyt ensimmäiseksi reissukohteeksi. Saariston luonto on aina ollut lähellä sydäntä ja olin netistä katsellut, että tämä näytti ihanalta luontokohteelta. Upeat rantakalliot olivat nyt erityisesti kalastajien suosiossa ja meri oli täysin tyyni, joten kohteen neljä tai viisi tulipaikkaa olivat ahkerasti eväsretkeilijöiden käytössä. Lapsemme tuli kaverinsa kanssa illalla paikalle piipahtamaan ja kävimme yhdessä paistamassa iltapimeässä makkarat samalla kun hänkin sai vihdoin nähdä Alpon luonnossa. Yöpyminen autossa sujui hyvin ja lämpöä riitti. Päivisin parkkipaikat olivat yllättävän täynnä ottaen huomioon, että oltiin marraskuussa, mutta yöllä parkkipaikalla oli vain yksi toinen auto – isä ja poika yöpyivät henkilöautossa ja lähtivät ilmeisesti aamulla varhain kalaan.
Tämän yhden lyhyen reissun lisäksi olemme toki jonkin verran muuten puuhastelleet auton kimpussa. Autoon on keräilty tarvikkeita ja säilytystiloihin on laitettu suojia, lattialle hieman termomattoa jne. Tarvikkeet on suurimmaksi osaksi löydetty omista kätköistä, sillä juuri myydyn ja tyhjennetyn asunnon jäljiltä löytyi varastosta muun muassa ylimääräiset peitot ja tyynyt sekä keittiötarvikkeita. Jos aikaa olisi ollut enemmän niin enemmän olisi toki ollut kiva puuhailla auton kimpussa, mutta onhan tässä talvi aikaa laitella ja sisustaa autoa mieleiseen kuntoon.
Matkailuauton lisäksi opiskelut ovat vaatineet minulta aikaa. Valmistumiseni olisi periaatteessa kuukauden kuluttua eli ei olisi kovin kauan enää tätä urakkaa jäljellä. Tavallaan tuntuu kuin olisi vain hetki siitä kun aloitin opinnot ja nyt ollaan jo viime metreillä. Toki tämä on ollut vain 1,5 vuoden puserrus, mutta muistan miettineeni opiskelupaikkaa hakiessani sitä, mitä elämässämme olisi meneillään tämän opiskeluajan kuluessa. Mietin silloin, miten onnistuisin järjestämään opinnot, jos unelmat elämänmuutoksista muuten toteutuisivatkin nopeammin. Mutta nyt jälkikäteen katsottuna olen ihan tyytyväinen, että aloitin opinnot aikanaan, koska kun asunnon myyntiprosessi kesti yli vuoden niin käytännössä ehdin suorittaa opinnot odottaessani, että elämänmuutokset mahdollistuvat. Mutta vielä olisi tiukka kuukausi opintoja edessä, sillä yhä on useampi näyttötilaisuus ja palautettava tehtävä jäljellä ennen opintojen hyväksyntää ja todistusta.
Ja jotta koko paletti saataisiin kasaan, on työrintamallakin tapahduttava muutoksia. Olimme jo yhdessä vaiheessa asennoituneet lopettamaan nykyisen yritystoiminnan marraskuun lopussa, jotta voisin rauhassa suorittaa opintojeni näytöt joulukuussa ja sitten rauhoittua joulun viettoon, mutta sitten löytyi pariskunta, joka on kiinnostunut jatkamaan yritystoimintaamme. He kävivät muutaman kerran katsomassa paikkoja ja tutustuivat toimintaan ja nyt ollaan siinä pisteessä, että heillä on rahoitusjärjestelyt työn alla. Oma aikataulumme meni sikäli uusiksi, että meidän on jatkettava toimintaa vuoden loppuun. Mikäli ostajat saavat omat kuvionsa järjestymään – mikä ei kyllä tänä päivänä tunnu kovin todennäköiseltä, kun pankit tuntuvat suhtautuvan pienyrityslainoihin melko innottomasti – luovuttaisimme yritystoiminnan heille vuodenvaihteen jälkeen. Toki sitoutuisimme jonkin aikaa auttamaan ja opastamaan heitä, jotta he pääsevät kunnolla toiminnassa alkuun, mutta ehdottomasti tämä olisi meille mieluinen ratkaisu. Mutta joka tapauksessa vaikkei yrityskauppa toteutuisikaan, olemme päättäneet lopettaa tuotantotoiminnan vuodenvaihteessa eli teemme sen hypyn uuteen ja tuntemattomaan!