Suomea ristiin rastiin

Elokuu on vihdoin tarjonnut sitä, mitä lähdin elämänmuutoksilla tavoittelemaan. Olemme vihdoin viettäneet aikaa tien päällä matkailuautomme kanssa ja menneet sinne, minne nenä on näyttänyt.

Olemme kiertäneet kansallispuistoja, tutustuneet kotimaisiin kaupunkeihin ja kyliin sekä vinguttaneet museokorttia historiaan ja taiteeseen tutustuen. Tätä voisi verrata kesälomaan sillä erolla, ettei tällä tekemisellä ole samalla tavalla ennalta määrättyä loppua kuin kesälomalla. Parempi vertauskuva voisi kai olla eläkevuodet vaikkei kyse ole siitäkään.

Elämme säästöjemme, vuokratulojen sekä satunnaisten yrityksemme kautta laskutettujen paikkariippumattomista töistä saatujen tulojen varassa ilman varsinaista päivä- tai viikkorytmiä. Päivien lipuessa ilman sen oleellisempaa rytmitystä, joudun aina miettimään, mikä viikonpäivä on ja muistuttamaan itselleni, että “normaalit” ihmiset ovat nyt ehkä töissä tai koulussa tai viikonlopun vietossa tms.

Jos töitä on, teen ne viikonpäivästä tai kellonajasta välittämättä. Muuten olen vapaalla ja teen mitä huvittaa. Olen lykännyt kaikki “ikävämmät projektit” myöhemmäksi ja antanut itselleni vapauden nauttia kesästä ja vapaudesta. Ihanaa vaihtelua tämäkin.

Kesän aikana olemme sahanneet matkailuautolla ympäri Etelä- ja Itä-Suomea yhteensä reilut 5 viikkoa ja nyt olemme kiertelemässä pohjoisempaa Suomea tarkoituksena nähdä myös Lappia ruska-aikaan. Olemme tarkoituksella pätkineet reissut luonteviin suunnilleen parin viikon pätkiin, jotta reissujen väleissä on saatu kotona hoidettua erilaisia menoja ja käytännön asioita kuten nurmikoiden leikkuita tai vanhempieni asioiden hoitamisia.

Tämän nyt meneillään olevan reissun jälkeen kesä ja vehreä luonto ovat tämän vuoden osalta ohi ja laitamme todennäköisesti matkiksen taas pääasiassa seisontaan. Sitten voi taas syksyn hämärissä keskittyä enemmän työntekoon ja uusiin projekteihin. Joskus tulevaisuudessa haaveena olisi viettää pimein talvi ulkomailla, mutta toistaiseksi lienee tarpeen pysytellä kotomaassa, joten aikaa uusien kuvioiden hiomiseen ja lepäämiseen lienee runsaasti.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top