Tässä kuussa meillä on juhlittu lapsen 18-vuotissyntymäpäivää sekä äitienpäivää. Vaikka lapsemme on asunut jo pian pari vuotta omillaan, on hänen täysi-ikäisyytensä kuitenkin merkittävä virstanpylväs elämässämme. Enää ei tarvitse miettiä sitä, kuka hänestä huolehtisi, jos meille sattuisi jotain. Enää emme ole vastuussa hänestä vaan hän vastaa virallisesti itse tekemisistään. Enää en saa Wilma viestejä enkä näe hänen pankkitietojaan. Moni sinänsä pieni asia muuttuu hänen ollessaan virallisesti aikuinen.
Meidän kannalta hänen syntymäpäivänsä merkitsee tietysti myös sitä, että olemme sinänsä vapaita lähtemään minne haluamme ja tekemään mitä haluamme. Emme toki ole häntä hylkäämässä, mutta halutessamme voimme lähteä vaikkapa talvella muutamaksi kuukaudeksi ulkomaille ilman, että meidän tarvitsee miettiä huoltajuusasioita. Aika jännä juttu – kun on ollut sen 18 vuotta sidottu lapseen ihan virallisestikin.
Ja toisaalta hänkin voi päättää tehdä mitä haluaa ja lähteä vaikka ulkomaille ilman meitä. Sekin on jännä juttu. Olen kuitenkin äärimmäisen iloinen siitä, että suhteemme häneen on läheinen ja että hänestä on kasvanut rohkea, fiksu ja avarakatseinen nuori aikuinen. Hänen elämäänsä on ihana seurata, mutta selvää toki on, että hän itsenäistyy ja rakentaa omaa elämäänsä, kuten meidänkin kuuluu rakentaa omaamme.