Talvi etenee kevättä kohti kovaa vauhtia ja päivät pitenevät. Huomaan eron omassa olossani. Valon lisääntyessä elämänilo ja energia lisääntyy vaikka hetken tuntui helmikuun alkupuolella, että tästä talvesta ei selviä millään.
Helmikuu oli tapahtumarikas hyvin monella tapaa. Asuntonäyttö poiki potentiaalisen ostajan. Saimme ehdollisen tarjouksen asunnostamme, mikä ei toki johda mihinkään elleivät ostajat saa myytyä omaa asuntoaan. Siinä voi mennä ikuisuus eikä mikään ole siis sinänsä ratkennut asunnon myynnin suhteen, mutta pientä toivoa on.
Puolisolla puolestaan todettiin välilevyn pullistuma, minkä vuoksi käytiin ensin lääkärissä, sitten magneettikuvauksessa ja myöhemmin neurokirurgilla. Hänet laitettiin leikkausjonoon, mutta lopullinen päätös leikkauksesta tehdään sitten, kun tieto leikkausajasta tulee. Ilmeisesti tilanne voi korjautua myös ilman leikkausta – ainakin tilastollisesti. Mutta muuten tuntuu olevan melko arpapeliä valinta leikkauksen ja leikkaamatta jättämisen välillä. Leikkaus voisi ratkaista ongelman nopeammin, mutta siinäkin oli monenlaisia riskejä. Luopuminen leikkausajasta puolestaan johtaa hoitotakuusta luopumiseen ja epätietoisuuteen siitä, miten tilanne kehittyy ja miten hoitoon pääsee, jos tilanne ei itsestään helpota. Leikkaukseen liittyy noin kuukauden sairasloma/toipilasaika, mikä sekin aiheuttaa harmaita hiuksia ainakin jos leikkausaika saadaan tietää lyhyellä varoitusajalla, mikä on todennäköistä. Oireiden jonkin verran jo helpotuttua olemme ehkä kallistumassa siihen, ettei nyt turvauduta leikkaukseen vaan säästetään se vaihtoehto myöhemmäksi, jos ei aika paranna. Mutta vaikeita päätöksiä tällaiset ovat, kun ei ole sitä kristallipalloa.
Opiskeluista minulla oli pikkuisen lomaa, kun oli hiihtolomaviikko. Käytin vapautuneen ajan taas tavaroiden läpikäymiseen. Kirppiksen sijaan päädyin lajittelemaan tavarat säilytettäviin, metalliin, puuhun, sekajätteeseen, tekstiilijätteeseen sekä lahjoitettaviin. Varmaan yhteensä noin kymmenen kestokassillista tavaraa lähti nurkista. Keikka jäteasemalle sekä toinen keikka lahjoituspisteeseen ja homma oli hoidettu. Toteutus kävi huomattavasti rivakammin kuin myymällä. Ja tulihan lahjoituksesta ihan hyvä mieli. Mukana oli lasten hiihtomonoa, sisäpelikenkää, vaatetta ja pikkutavaraa – kaikki itselle tarpeetonta, mutta jollekin toiselle käyttökelpoista.
Helmikuun kohokohtiin kuului lapsen penkkarit, joihin liittyvää penkkariajelua olimme seuraamassa Helsingissä. Sieltä palattiin kotiin massut ja taskut täynnä karkkia ja yhtä kokemusta rikkaampina. Tähän loppui lapsen koulunkäynti tältä erää ja tästä alkoi lukuloma ja ylioppilaskirjoituksiin valmistautuminen. Pian on hänelläkin tämä kouluvuosi ohi ja tulevaisuus tällä kertaa avoin ihan eri tavalla kuin ennen. Muutoksen tuulet puhaltavat siis meillä kaikilla…