Talvi on taas saapunut. Pimeys, märkyys, räntä, lumi ja pakkanen. Kaikkia näitä vähän eri kombinaatioina eri päivinä. Ja vaikka sinänsä rakastan Suomea ja talveakin tavallaan, niin en voi kieltää, etteikö mieliala ja oma aktiivisuus kärsisi tästä vuodenajasta. On pimeää, kun menee töihin, ja pimeää, kun lähtee töistä. Ja ulkoilu on sellaista väkisin ulkoilua, jotta ei ihan saisi veritulppaa istuessa. Taas muistaa, mistä se haave etelässä vietetyistä talvista kumpuaa.
Viimeiset pari kuukautta ovat menneet melkolailla seitsemän päivää viikossa joko työn tai opiskelun merkeissä. Välillä on tuntunut siltä, ettei vuorokaudessa riitä tunnit. Mutta olen myös oppinut paljon uutta, mikä motivoi ja innostaa.
Miltei 15 vuotta meillä on ollut perheenjäseninä kissoja. Nämä pitkäkarvaiset Ragdoll-sisäkissat ovat olleet lapsemme elämässä melkein niin kauan kun hän muistaa. Toinen kissoista jouduttiin lopettamaan jo muutama vuosi sitten maksavaivojen vuoksi, mutta nyt oli vietävä toinenkin eläinlääkäriin, kun kunto alkoi yhtäkkiä niin selvästi heiketä eikä ruoka enää maistunut.
Tässä kuussa meillä on juhlittu lapsen 18-vuotissyntymäpäivää sekä äitienpäivää. Vaikka lapsemme on asunut jo pian pari vuotta omillaan, on hänen täysi-ikäisyytensä kuitenkin merkittävä virstanpylväs elämässämme. Enää ei tarvitse miettiä sitä, kuka hänestä huolehtisi, jos meille sattuisi jotain. Enää emme ole vastuussa hänestä vaan hän vastaa virallisesti itse tekemisistään. Enää en saa Wilma viestejä enkä näe hänen pankkitietojaan. Moni sinänsä pieni asia muuttuu hänen ollessaan virallisesti aikuinen.
