Jopas on kulunut aikaa edellisestä kirjoituksesta. Vuoden kiireisin aika on ollut käsillä ja sen huomaa. Aika on vierähtänyt yhdessä hujauksessa. Onneksi tähän aikaan vuodesta on runsaasti valoa ja pitkät päivät antavat energiaa sekä lisää tehokkaita tunteja päivään.
Viime päivät ovat olleet upean valoisia ja keväisiä. Kellojen siirto toi iltoihin taas lisää pituutta ja olenkin nauttinut lenkkeilystä meren rannalla avovettä, pajunkissoja, ensimmäisiä kevään kukkia sekä etelästä palanneita vesilintuja ihastellen.
Talvi etenee kevättä kohti kovaa vauhtia ja päivät pitenevät. Huomaan eron omassa olossani. Valon lisääntyessä elämänilo ja energia lisääntyy vaikka hetken tuntui helmikuun alkupuolella, että tästä talvesta ei selviä millään.
Vuoden vaihteen loma tuli tarpeeseen ja käytinkin sen lähinnä lepäämiseen. En edes avannut tietokonetta pariin viikkoon. Tekemistä toki olisi ollut runsaastikin, mutta kyseessä oli tietoinen päätös pitää taukoa ja levätä. Joskus omien unelmien tavoittelu ajaa liikaan suorittamiseen, jolloin hetkessä eläminen ja omasta nykyisestä arjesta ja sen iloista nauttiminen unohtuu. Joululomalla halusin siis ihan tietoisesti pysähtyä nauttimaan nykytilasta, perheestä, juhlapyhistä ja kaikesta siitä, mikä tässä hetkessä on arvokasta.
Joka vuosi joulun lähestyessä mietin, miten aikataulutan kaikki järjestelyt niin, että voisin sinä vuonna rauhoittua ajoissa joulun viettoon ja nauttia joulutunnelmasta joulutorttuja syöden. Harvemmin se oikein on onnistunut eikä ainakaan onnistu tänä vuonna. Joululaatikot olen kyllä tehnyt pakkaseen, kuten joka vuosi, mutta kaikki muu on vielä aika tavalla avoinna. Kaikki kyllä järjestyy aattoon mennessä, mutta kyllä tässä nyt taas mennään tonttulakki pitkänä jouluun asti. Joulun ja uuden vuoden aikaan me pidämme töistä lomaa ja tämä pieni hengähdystauko tulee kyllä todella tarpeeseen.
Talvi on taas saapunut. Pimeys, märkyys, räntä, lumi ja pakkanen. Kaikkia näitä vähän eri kombinaatioina eri päivinä. Ja vaikka sinänsä rakastan Suomea ja talveakin tavallaan, niin en voi kieltää, etteikö mieliala ja oma aktiivisuus kärsisi tästä vuodenajasta. On pimeää, kun menee töihin, ja pimeää, kun lähtee töistä. Ja ulkoilu on sellaista väkisin ulkoilua, jotta ei ihan saisi veritulppaa istuessa. Taas muistaa, mistä se haave etelässä vietetyistä talvista kumpuaa.
Viimeiset pari kuukautta ovat menneet melkolailla seitsemän päivää viikossa joko työn tai opiskelun merkeissä. Välillä on tuntunut siltä, ettei vuorokaudessa riitä tunnit. Mutta olen myös oppinut paljon uutta, mikä motivoi ja innostaa.
Kävimme hiljattain ensimmäistä kertaa elämässämme karavaanarimessuilla tutkailemassa matkailu- ja retkeilyautoja. Kävimme myös muutamissa alan liikkeissä katsomassa käytettyjä matkailuautoja. Haaveissa lienee Euroopan tutkimusmatkan toteuttaminen sellaisesta käsin. Koti pyörillä voisi olla joustavin tapa liikkua sinne minne tie vie ilman sen suurempia aikatauluja.
Miltei 15 vuotta meillä on ollut perheenjäseninä kissoja. Nämä pitkäkarvaiset Ragdoll-sisäkissat ovat olleet lapsemme elämässä melkein niin kauan kun hän muistaa. Toinen kissoista jouduttiin lopettamaan jo muutama vuosi sitten maksavaivojen vuoksi, mutta nyt oli vietävä toinenkin eläinlääkäriin, kun kunto alkoi yhtäkkiä niin selvästi heiketä eikä ruoka enää maistunut.
Joskus eteen tulee yhtäkkiä jotain, mikä tuntuu kohtalolta. Eteen ilmestyy jotain, mitä ei voi ohittaa, koska se on tarkoitettu. Silloin tilaisuuteen pitää tarttua. Näin ainakin haluan ajatella ja näin minulle kävi elokuussa.
